Sukututkimus

Mitä sukututkimus sisältää?

Sukututkimus on ihmisten biologisen polveutumisen ja sukulaisuussuhteiden sekä heidän elämänvaiheidensa selvittämistä syntymästä kuolemaan. Vielä nykyisin sukututkimus perustuu pääasiassa erilaisissa asiakirjoissa oleviin tietoihin. Tutkimalla saadaan selville esi-isiemme perheet, asuinpaikat, ammatit, muutot, kuo­liniät ja -syyt ja erilaiset muut asiat, jotka nykyihmistä jossain elämänvaiheessa alkavat kiin­nostaa. Sukututkimus on kaikkien ikäluokkien harraste, jonka suosio vain kasvaa. Siihen on vaikuttanut osaltaan niin ihmisten yhteyksien katkeaminen maaseudulle omille juurille kaupungistumisen myötä. Tieto­koneet ja Internet ovat helpottaneet tietojen hankkimista ja tehneet harrasteesta kiinnosta­vamman erilaisten ohjelmien ja tietokantojen avulla. Sukututkimusharrasteen aluksi kannattaa tutustua genealogi Seppo Sampion kirjoittamaan Sukututkimuksen perusoppaaseen osoit­teessa http://www.genus.fi > GENUS Ohjelmat > Sukututkimuksen perusopas.

Sukututkimuksen lähteet

Kirkonkirjat

Sukututkimuksessa keskeisinä lähteinä käytetään kirkonkirjoja, joita ovat eri seurakuntien pitä­mät niin kutsutut historiakirjat (syntyneiden, vihittyjen, muuttaneiden ja kuolleiden luettelot) sekä rippi- ja lastenkirjat. Niitä on 1600-luvun lopulta tai 1700-luvun alkupuolelta lähtien seurakunnasta riippuen. Nämä mainitut lähteet ovat yli 100 vuotta vanhojen tietojen osalta tal­lennettu mikrofilmeinä ja -kortteina Kansallisarkistoon ja maakunta-arkistoihin. Uudemmalta osalta lähteet ovat omissa seurakunnissaan, joista pitää tilata sukuselvitys. Seurakunnasta riip­puen aineistoja pääsee itsekin tutkimaan.

Internet

Internetin myötä tilanne on muuttunut siten, että kirkonkirjoja voidaan tutkia myös koto­na. Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys on digitoinut kuviksi näitä kirkonkirjoja ja muita 125 vuotta vanhempia lähteitä. Suomen Sukututkimusseura on luonut Historiakirjojen ha­kuohjelman ja MAP-kirkolla on oma FamilySearch-tietokantansa. Näiden kahden viimeksi mainitun kohdalla on muistettava, että ne ovat apulähteitä, joiden tiedot on tarkistettava kir­konkirjoista. 

Näiden lisäksi Internet tarjoaa monenlaisia tietokantoja ja tekstejä lisätietojen saa­miseksi. Myös sukututkijoilla ja sukuseuroilla on omia kotisivuja sukutietoineen. Näin ei enää aina vaadita arkistoissa käyntiä, vaan voidaan tehdä tutkimusta omalla tietokoneella omassa kodissa Internetin kautta. On kuitenkin huomioitava, että Internet-osoitteet muuttuvat yllättä­vän usein. Toivottavaa myös on, että sukututkijalla olisi nopea laajakaistayhteys, sillä hitaalla modeemiyhteydellä kuvatiedostojen lataus on turhan hidasta ja kallista.

Mitä sitten tutkitaan?

Isänisän isä – Isänisä – Isä - Lähtöhenkilö

Tavallisin tapa alkaa sukututkimus on selvittää esi-isät isästä isään niin pitkälle kuin mahdollis­ta. Tutkimus aloitetaan itsestä (lähtöhenkilö). Kun selvitetään isät, selviävät myös äidit (puoli­sot) ja mahdolliset muut sisarukset.

Esipolvitutkimus

Esipolvitutkimuksessa selvitetään ensin oma isä ja äiti. Sitten heidän isänsä ja äitinsä jne. Tällä tavoin löytyy helposti 16 eri sukuhaaraa. Jos tutkimusta vielä jatkaa, sukujen mää­rä kasvaa aina jokaisessa polvessa kaksinkertaiseksi.

Jälkipolvitutkimus

Jälkipolvitutkimuksessa selvitetään joidenkin kaukaisten esivanhempien (kantavanhempien) kaikki jälkeläiset nykypäivään asti, (joskaan Internetin tietokannoissa ei ole 1900-luvun tie­toja). Tällöin voi yllätyksenä huomata, että naapurikin on samaa sukua. Niin ikään DNA-näytteillä voidaan selvittää epäselvät sukulaisuudet.

Tietoa DNA-tutkimuksesta:

Sukututkimuksesta kiinnostuneen on hyvä tutustua myös historiaan laajemmin, jotta ymmärtäisi esivanhempien aikaa, yhteiskuntaa ja tapahtumia. Kun selviää paikkakunnat, joissa esivanhem­mat ovat eläneet, kannattaa tutustua niistä kirjoitettuihin pitäjän historiakirjoihin. Internetissä voi tutustua Agricola-sivustoon, joka on sähköinen "ABC kirja" historiaan ja sen tutkimukseen osoitteessa http://agricola.utu.fi/.

Sukutiedot talteen

Aivan sukututkimusharrasteen aluksi kannattaa hankkia jokin sukututkimusohjelma, jolla su­kutiedot voi tallentaa ja pitää järjestyksessä. Kotimaisia tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi Genus, Juuret, SukuJutut ja Sukuohjelmisto. Kaikista näistä on Internetistä saatavissa ko­keiluversio lähempää tutustumista varten. Onkin hyvä kokeilla useita eri ohjelmia ennen lopul­lista valintaa. Tosin harrasteen alussa on vaikea tietää, mitä ominaisuuksia ohjelmalta pitäisi vaatia. Perusvaatimuksena on, että tallennus on helppoa ja ettei tallennettavien henkilöiden määrällä ole rajoitusta. Monipuoliset tallennettujen tietojen katselumahdollisuudet ja kaikkien perustulosteiden (esi- ja jälkipolvitaulut niin graafisesti kuin tekstimuotoisestikin) hallinta sekä tietojen siirron mahdollisuus toiseen ohjelmaan GEDCOM -standardin mukaisesti ovat tärkeitä ominaisuuksia. On myös tärkeää selvittää ohjelman asettamat laitteistovaatimukset, eli toimii­ko ohjelma omassa koneessa.

PAF -sukututkimusohjelma

Legacy

Legacy Family Tree on toinen ulkomailla laajemmassa käytössä oleva maksuton ja myös hyvin suomennettu sukututkimusohjelma. Legacy on saavuttanut hyvän vastaanoton, ja on helppokäyttöinen ja selkeä käyttää. Se osaa myös lukea yhteistä GEDCOM standardia.  Legacyn voi ladata osoitteesta http://www.legacysuomi.com/ 

Kuinka aloitan tutkimuksen

Tarvitaan lähtötieto. Perusperiaate on, ettei Internetin tietokannoista löydy nykyihmisiä, eli ensin on hankittava sel­laisen henkilön syntymäaika ja -paikka, josta tutkimusta voi jatkaa eteenpäin; yleensä 1800-lu­vun tieto. Ensin otetaan yhteyttä seurakuntaan. 

         SUKUSELVITYSTILAUS SUKUTUTKIMUSTA VARTEN

            Tilaan sukuselvityksen seuraavasta henkilöstä

            Nimi
            Syntymäaika ja -paikka
            Lisätietoja (esim. milloin muutti ja mistä)
            Pyydän tiedot hänen
            puolisosta/puolisoista           ~ lapsista ~ vanhemmista ~ sisaruksista

            Sitoudun suorittamaan voimassaolevat maksut sukuselvityksen laatimisesta. Ajankäyttö korkeintaan __ h.

            Sukuselvityksen tilaaja

           Nimi

           Osoite Postinumero ja -paikka sekä puhelin

           Paikka ja aika     Allekirjoitus

Tietoa voi ensin kysellä vanhemmilta, sukulaisilta tai tiedon voi myös saada hautaki­vistä tai kirjallisuudesta, matrikkeleista. Jos tietoa ei ole saatavissa, pitää lähettää seurakunnan kirkkoherranvirastoon kirjallinen sukuselvitystilaus. Moni seurakunta ottaa nykyään tällaisen tilauksen vastaan myös Internetin kautta, tai sähköpostilla. Seurakuntien osoitteita löytyy Internetin osoitteesta http://www.evl.fi/kirkko/srk.html. Selvityspyyntö voidaan tehdä vapaamuotoisesti tai lomakkeella, joka on saatavissa osoit­teessa http://koti.welho.com/spalande/sukuselv.gif

Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen Digiarkisto

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys (SSHY) on jäsentensä ja muiden vapaaehtoisten toimesta digitoinut kuviksi alkuperäisiä kirkonkirjoja mikrofilmikopioista. Tallennettujen kirkonkirjojen julkaisurajana ovat 125 vuotta vanhemmat kirjat. Näiden digitoitujen kirkonkirjojen avulla jokai­nen voi omassa kodissaan omalla koneella selata kuvia alkuperäisistä lähteistä Internetin kautta. Vielä ei läheskään kaikkien seurakuntien tietoja ole saatavilla, mutta digitointityö edistyy koko ajan. Näin sukututkijoiden työskentely verkossa helpottuu, eikä arkistokäyntejä aina tarvita.

Esimerkiksi Nevalaisia runsaasti sisältävät Nurmeksen rippikirjat löytyvät jo varsin kattavasti. SSHY:n digiarkisto löytyy täältä:  http://www.digiarkisto.org.  Tämä aineisto on käytettävissä myös Hiskin kautta, kunkin seurakunnan Lisätietoja > Digiarkisto linkin kautta.

Suvun tutkiminen

Kun on saatu lähtötieto, eli esimerkiksi isoisän isän syntymäaika ja -paikkakunta, yli sadan vuoden takaa, voidaan jatkaa tutkimusta selvittämällä, keitä olivat hänen vanhempansa. Siirrytään yllä mainitrtuun Digiarkistoon, jonne on digitoitu kuvat al­kuperäisistä syntyneiden luetteloista.
Toinen mahdollisuus on vastaava HisKi-haku - katso alla.

Tekstien ja lyhenteiden kääntämiseksi suomeksi saa hyvää apua Internetistä:
Harri Hirvelän Historismi.Net -sivusto: http://www.saunalahti.fi/hirvela/tutkimus.html
Karjala-tietokannan sanastot: http://personal.inet.fi/palvelu/karjala-tk/
Suomen Sukututkimusseuran lyhenneluettelo: http://www.genealogia.fi/lyh/index.htm
VaskiVakan yleissanasto: http://vaskivakka.net/tietovakka/sanastot/yleinen/yleissanasto.htm

Nimien kirjoittaminen

Kun asiakirjojen kieli on ollut ruotsi, kirjoitettiin myös henkilöiden nimet ruotsiksi. Monet ovat sitä mieltä, että nimet pitää muuttaa omiin selvityksiin suomalaiseen asuun, kun taas toisten mielestä syntyneiden luettelossa oleva kasteessa annettu nimimuoto on se oikea. Jo­kainen sukututkija joutuu päättämään, miten menettelee henkilönimien kanssa. Jos on oletettavissa, että henkilöiden kotikie­lenä on ollut ruotsi, ei nimiä kuitenkaan tule suomalaistaa. Lisää nimitietoutta osoitteessa http://www.genealogia.fi/nimet/.

Suomen Sukututkimusseuran Historiakirjojen hakuohjelma - HisKi

Suomen Sukututkimusseuran toteuttama Historiakirjojen hakuohjelma (HisKi – http://hiski.genealogia.fi/historia/) on sukututki­jan kannalta hyvin merkittävä aputietokanta Internetissä. Sen tiedot on kopioitu Suomen Sukututki­musseuran aikoinaan kopioimista kirkonarkistojen historiakirjatiedoista (ns. mustista kirjoista). Niinpä tiedot ovat kopion kopioita ja saattavat sisältää vääriä tulkintoja ja virheitä. HisKin hakumahdollisuudet ovat monipuoliset ja se on toiminut todella hyvänä lisäapuna Nevalaisten suvun selvityksessä.

Tietokanta sisältää kirkonarkistojen historiakirjojen tietoa, kuten syntyneet/kastetut, kuol­leet/haudatut, kuulutetut/vihityt, sisään/ulos muuttaneet. Seurakunnasta riippuen tietoa on 1600-luvun lopulta 1800-luvun puoliväliin. Joistakin seurakunnista on tietoja 1800-luvun lo­pulle. 100 vuotta nuorempia tietoja ei ole. Kaikkien seurakuntien tietoja ei vielä ole, eikä ole­massa olevistakaan seurakunnista ole kaikkia historiakirjojen tietoja. Periaatteena kuitenkin on, että henkilön on pitänyt syntyä 1800-luvulla, jos esimerkiksi haetaan henkilön syntymätiedon perusteella hänen vanhempiaan.

Suomen asutuksen yleisluettelo

Kansallisarkiston digitaaliarkistoon osoitteessa http://digi.narc.fi on tallennettu muutamia asia­kirjoja. Esimerkiksi Suomen asutuksen yleisluetteloa (SAY) on joiltakin alueilta tarkasteltavis­sa Internetin kautta. Suomen asutuksen yleisluettelo muodostaa vuosittain etenevän kokoelman eri pitäjien kylittäin ja taloittain luetteloiduista asukkaista. Luetteloita ei ole kuitenkaan tehty koko maasta. Tiedot on koottu erilaisten verotuksellisten asiakirjojen, kuten henkikirjojen, maakirjojen ja kymmenysluetteloiden (yms.) avulla. Kun kirkonkirjat päättyvät 1700-luvun alun vaiheilla seurakunnasta riippuen, voi sukututkija kuitenkin SAY:n avulla joissain tapauksissa edetä 1600- ja 1500-luvulle. Tietoa SAY:sta saa osoitteesta http://www.genealogia.fi/hakem/says.htm.

Esimerkiksi, Hausjärven rippikirjat alkavat vasta vuodesta 1771. Jos kuitenkin haluttaisiin selvittää esivanhempien vaiheita vielä taaksepäin, voidaan yrittää hakea tietoa SAY:sta. Suo­raan hakusivulle pääsee osoitteella http://digi.narc.fi/digi/search.ka. Hakukenttään kirjoitetaan paikka, josta tietoa etsitään, ja napsautetaan HAE -painiketta. Tässä tapauksessa haetaan Haus­järven luettelot.

Karjala-tietokantahaku - KATIHA

Mielenkiintoinen uusi tietolähde on Karjala-tietokantasäätiön ylläpitämä Karjala-aiheinen henkilöhaku, ulottuen myös luovuten Karjalan alueelle. Aineistoa on jo varsin laajasti katseltavissa, ja myös Nevalaisia löytyy paljon. http://www.karjalatk.fi/katiha/index.php
Osa näistä paikkakunnista on myös SSHY:n digiarkiston kautta haettavissa.

Muut tiedonlähteet

Internet on "pullollaan" erilaisia tietokantoja ja tiedonlähteitä, joita sukututkijakin voi hyö­dyntää omissa tutkimuksissaan. Mainitsematta kaikkia erikseen kannattaa kuitenkin huomioida seuraavat osoitteet, joista tai joiden kautta löytyy runsaasti hyödyllisiä tietoja tai linkkejä:

Arkistolaitos http://www.narc.fi/
Säilyttää kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvia asiakirjoja ja edistää niiden tutkimuskäyttöä myös Internetin kautta. Digitaaliarkisto, Suomen sotasurmat 1914–22 ja Vakka-kokoelmatie­tokanta.

Google http://www.google.fi/
Toimii väylänä kaiken tiedon etsintään Internetistä.

Kansalliskirjasto http://www.lib.helsinki.fi/
Useita tietokantoja, kuten kansallisbibliografia Fennica ja Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771–1890.

Sota-arkisto http://www.sota-arkisto.fi/
Säilyttää puolustushallinnon tietoja, mm tietokanta Suomen sodissa 1939–45 menehtyneistä.

Sukuseurojen Keskusliitto http://www.suvut.fi/
Sukuseurojen yhteistoimintajärjestö. Sisältää tietoa sukuseurojen toiminnasta ja link­kejä sukuseurojen kotisivuille.

Sukututkimus - Genealogia http://koti.welho.com/spalande/suku.html
Suomen ensimmäinen sukututkimusaiheinen sivusto. Sisältää paljon linkkejä sukututkijalle hyödylli­sille sivuille.

Suomen Sukututkimusseura http://www.genealogia.fi/
Edistää suku- ja henkilöhistoriallista tutkimusta. Sisältää useita sukututkijalle hyödyllisiä tietokantoja, sukututkijaluettelon ja seuran kirjaston kokoelmatiedot.

Yleiset kirjastot http://www.kirjastot.fi/
Kaikkien kunnankirjastojen linkit kotisivuille.

Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Etusivu
Suomenkielinen tietosanakirja.

Seuraaviin osoitteisiin kannattaa lisäksi tutustua:

Tietosuojavaltuutettu; www.tietosuoja.fi/1976.htm
Maakirjakartat; http://www.nic.funet.fi/pub/sci/geo/carto/maakirjakartat/
Siirtolaisinstituutti, haku; http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/nimihaku.php
Turun yliopisto, historian laitos; http://vanha.hum.utu.fi/historia/cgi-bin/mitat/index2.html (vanhojen mittojen muunto)
Mormonien hakuohjelma; www.familysearch.org
Yksityiset keskusarkistot; http://www.yksityisetkeskusarkistot.fi
Suojeluskunta; http://www.uta.fi/suomi80/
SukuJutut, Sukuraitti; http://www.sukujutut.fi/haku/default.asp
Seppo Palander; http://seppopalander.webnode.fi/
- lukuisia julkaisuja, mm: Sukututkimusta Internetissä, Sukuseurojen keskusliitto, 2007

Laatinut Pauli Nevalainen
Täydentänyt Juha Nevalainen

Y-DNA tutkimuksiin liittyviä periaatteita ja termejä 

Helpoin yleistietolähde tietokoneen käyttäjille on lyhyt yhteenveto osoitteen http://www.fidna.info tiedostossa ”Mistä suomalaiset ovat tulleet”.  Seuraavassa on koottu suomeksi perusteita sekä yleistiedon lukijoille, että erityisesti FTDNA tutkimustuloksia tarkasteleville.   

DNA-tutkimuksia on monenlaisia ja vain osa niistä liittyy sukututkimukseen lähinnä populaatioiden genetiikkana (ryhmien vertailuna).  Erityisesti on korostettava DNA-sukututkimuksen keskittyvän vain sukulaisuuden ja sukujuurien tutkimiseen, ei lainkaan geneettisiin ominaisuuksiin.

• Tarkkaa DNA-vastaavuutta käytetään lähinnä vain poliisityössä ja tällaista tietoa on vain viranomaisten käytettävissä (enemmän näytevertailuna kuin rekistereinä).
• Koko DNAn rakenneosien vertailu eri ihmisryhmien tyypillisiin DNA-ketjuihin perustuen kertoo, miten paljon henkilössä on intiaania, latinalaista, germaania, slaavia, mustaa afrikkalaista, arabia, intialaista, kiinalaista yms.  Tämä amerikkalaisten jonkin verran käyttämä tapa on kallis ja varsin karkea, eikä ole oikein relevantti Euroopassa.
• Y-DNA tutkimus perustuu miesten Y-kromosomin periytymiseen vain isältä, sen muuttumiseen vain harvoin tapahtuvien mutaatioiden kautta ja mutaatioketjun periytymiseen edelleen. Sama tai lähes sama markkereista koostuva haploryhmä kertoo varmuudella yhteisen esi-isän olemassaolon.  Koska mutaatiovauhti voidaan vain karkeasti arvioida, niin ”veljeshaarojen” haarautumisaika on myös vain todennäköisyyslaskentaan perustuva likiarvio.  Lisäämällä markkereiden määrää ja henkilölukua vertailtavissa ryhmissä hajontaa voidaan kuitenkin vahvasti pienentää
• Solun aineenvaihduntaa ohjaava mitokondrio periytyy vain äidiltä (myös miehille) ja muuntuu vain hitaasti mutaatioin, joten sen avulla voidaan vastaavasti selvittää henkilön äitilinjaa.  Äitilinjojen kehittyminen on yleislinjoiltaan selvitelty varsin hyvin, mutta koska sukututkimus on pääosin nimenkantajiin perustuvaa mieslinjojen tarkastelua, niin sukuaineistoissa tätä tietoa on vähän.

Sen paremmin isälinjan Y-kromosomi (haploryhmä) kuin äitilinjan mitokondrio eivät ole mitenkään ratkaisevia ihmisen varsinaisissa perinnöllisissä ominaisuuksissa.  Ehkä isälinjalla on vähän enemmän merkitystä kulttuurissamme, koska sukuyhteisö pysyy koossa isälinjan ympärillä (vaimot tulevat ja tyttäret menevät) ja perimässä on paljon tämän perusyhteisön sisäistä takaisin-kytkentää.  Nämä kaksi solun osaa vain sattuvat muuttumattomina sopimaan erinomaisesti esivanhempien puhtaiden äärilinjojen selvittelyyn.

Geneettisen perimän kaikki tärkeimmät tekijät syntyvät 22 autosomisen kromosomiparikin yhdistyessä molemmilta vanhemmilta puoliksi saatuja perintötekijöitä sekoittamalla ja ”osia meioosissa arpomalla”.    Tarjolla olevista ”rakennuspalikoista” valikoituu käyttöön vain pieni osa, paljon enemmän puhtaan sattuman kuin todellisen paremmuusvalinnan tuloksena.  Geeniperimä putkahtelee suvuissa näkyviin monella tavoin, mutta sattumanvaraisesti.  Sukukirjassamme mainittu ”perimän määrittelee lähikylien yhteisö viimeisten parinsadan vuoden ajalta” pitää edelleen vahvasti paikkansa, koska kaikki sekoittuu vuosisatojen saatossa.

Geneettinen kehitys ei ole selkeä kehittymisprosessi, se on satunnaisprosessia parhaimmillaan sumean logiikan periaatteella.  Tulevaisuutta ei voi lainkaan ennustaa, menneisyys on kuin veden virtaus tasangolla, rinnakkaisia haaroja kaikkialla ja vain sattuma ratkaisee miten niistä muodostuu päävirtaussuuntia (joista äärimmäisen harvoin voi muodostua suuri päävirta jonkin erityisen edullisen mutaation tai paikallisen tekijän tehdessä jonkin haaran kilpailukyvyn ylivertaiseksi).

Lisäksi ihmisen ominaisuuksia määrittää erittäin vahvasti kulttuuriperimä, minkä ratkaisevat tekijät ovat koko suvun ja lähikylien yhteisöt.  Läheskään kaikki ei riipu geeneistä.

Yleiskommenttina on lisäksi todettava, että suurissakin rekistereissä olevat tiedot ovat vain satunnaisia näytteitä ihmisten suuresta määrästä.  Kahden ihmisen lähiosuma varmistaa heidän yhteisen esi-isänsä olemassaolon, mutta tällöin ei saa vielä vakuuttua heidän oletettujen sukujensa ”veljeydestä”.  Jompikumpi on voinut tulla ”väärän koivun takaa”.  Vasta muutama näyte eri haaroista sukua antaa varmuuden, että näyte varmasti edustaa sukua, eikä ulkopuolista geenien lahjoittajaa.

Nykyiset tietokannat ovat enemmän satunnaisnäytteitä kuin tilastollista otosta.  FTDNA tuloksia on Suomesta vasta noin 1200 tasolla Y12 (12 markkerilla), noin 400/Y25 ja noin 200 tasolla Y67.  Siten suurimmasta osasta keskisuuriakaan sukuja ei ole vielä yhtään näytettä missään rekisterissä.

Tietomäärien kasvaessa ”veljeshaarojen” määrä tullee nykyisestä moninkertaistumaan.  ”Monet ovat veljiä keskenään”, koska väkilukummekin on pääosin samoista esi-isistä kasvanut suuruusluokkaa 300-kertaiseksi noin kymmenessä vuosisadassa.   

Tärkeimpiä periaatteita Y-DNA sukututkimuksessa

Sukulaisuustieto saadaan vain vertailuina joko suvun sisällä tai laajemmin tietokoneen tekeminä vertailuina laajoissa rekistereissä, kuten FamilyTree organisaation yli 140 000 jo olemassa olevaa tutkimustulosta.  Tällöin saadaan kuvaa suhteista muihin sukuhaaroihin Suomessa ja naapurimaissa.

Yksittäisen henkilön tai sukuryhmän Y-DNA tieto yksinään kertoo varsin vähän, vaikka se olisi tehty äärimmäisen perusteellisesti haploryhmän tarkkaan määritykseen saakka (DeepClad).  Toki tuo tieto yhdessä alan kirjallisuuden kanssa (Suomessa ehkä parhaiten Kalevi Wiikin julkaisut) mahdollistaa yleiskuvan suvun juurista.  Sukulaisuuden läheisyydestä ei näin saada mitään tietoa.   

Aika-arvioiden teko ”veljeshaarojen” haarautumisen suhteenon epätarkkaa ja niiden tukena tulisikin käyttää muuta yleistietoa kansojen ja ihmisryhmien vaelluksesta (yhden sukuhaaran puitteissa yksityinen esi-isä on voinut kulkeutua kauaskin sattumalta).  Varsinkin pienillä markkerimäärillä mutaatioiden sattumanvaraisuuden lisäksi tulee tarkasteluun helposti perusteellinen virhe tulosten käsittelyn vääristymänä.   Tiedostoissa ”Matches”, ”Maps” ja ”Recent Ancestral Origins” tulevat näkyviin vain vähän mutatoituneet ääritapaukset näennäisinä lähiosumina, mitkä edustavat huonosti koko kyseistä sukuhaaraa.  

Erityisesti Y12 (12 markkeria) on täysin kelvoton aika-arvioille, vaikka paljastaakin yhteisen esi-isän.  Täysosumakin (tai usea) on mahdollista suuresta tulosjoukosta jopa reilusti 100 sukupolven jälkeen.  Vain ryhmiä vertailtaessa ja suurella markkerimäärällä saadaan jonkinlainen aika-arvio, kun kaikki näytteet ovat mukana ja vertailu perustuu koko joukon keskiarvoihin.

Tärkeimpiä termejä Y-DNA sukututkimuksessa

Alleeli on DYS-markkerin mutaatiotyyppi (1-n), joita on yleensä rajallinen määrä (alle parikymmentä).  Geneettisesti merkittävän mutaation kohdalla myös DYS-markkeri voidaan muuttaa.  Lähisukulaisilla alleelit ovat usein ”vierekkäisiä” tyyppejä (uusi tyyppi saa lähimmän vapaan numeron).

DYS on markkerin tyyppitunnus (satoja erilaisia) ja sillä voi olla useita mutaatioita (alleelit) DYS is short for D NA Y-chromosome S egment, and is used to designate a segment of DNA on the Y chromosome where a sequence of nucleotides repeats. These sequences are known as short tandem repeats (STRs), and are called markers in genealogical DNA testing. The possible variations of repeats at a DYS marker are known as alleles.  

Haplo Tree FTDNA tiedostossa kertoo haplotyypin kehittymispolusta.  Tuo kaavamainen puu on karkeasti yksinkertaistettu, oikeampi olisi verhokäyrästö minkä sisällä ihmisryhmän yksilöillä tapahtuu eri järjestyksessä sattumanvaraisia mutaatioita.  Suku kehittyy vähän kuin porolauman kulku tunturilla, kymmeniä polkuja lavealti ja leveälti joukon kuuitenkin pysyessä yhtenäisenä ja suuntautuessa samaan osoitteeseen. 

Haploryhmä määritellään koetuloksista niiden yleisimpien DYS-markkereiden perusteella noin 10-15 valitun markkerin ja niiden alleelien avulla (useimmat näistä ovat hitaasti muuttuvia tyyppejä).  Tämä DYS-joukko pysyy yleensä samana (tai lähes) haploryhmässä ja alahaaroissakin ainakin useita kymmeniä sukupolvia (jopa satoja), mutta alleelit muuttuvat.  Tutkimustuloksia käsiteltäessä ja vertailtaessa samanlaiset haploryhmät on nimetty kirjainnumeroyhdistelmillä, mikä samalla kuvaa ryhmän alleelien kehitystä (esimerkiksi ketju I, I1, I1a, I1a1).  Koska alleelien mutaatiot ovat satunnaisia, niin kehityskin on verkkomainen yleissuunta, ei selkeä polku.  Sattumaero ”tärkeänäkin tunnuksena” pidetyssä DYS-markkerissa ei yksinään todista mitään erisukuisuutta, vielä vähemmän erot muissa markkereissa.  Haploryhmien tunnukset muuttuilevat alan tutkijoiden käsissä ja eri julkaisuissa, näin varmistaen satunnaisen lukijan varman sekaantumisen.

Haplotyyppi on alaryhmä (kuten I1a-Bothnia tai N3-Laatokka) yleensä jo yhden maan sisällä. Useimmiten tyyppi on syntynyt 1000-2000 vuotta (35-70 sukupolvea) sitten, joten siihen kuuluu  yleensä varsin suuri joukko erinimisiä sukuja.  Kuten haplopuu, niin tyypinkin DYS-alleelien määrittely (kuten esimerkiksi Lappalainen tai Nordvedt) on karkea yksinkertaistus.  Samassa sukuhaarassakin voi olla sattumapoikkeamia, eivätkä en tällöin merkitse mitään. 

Kansallisuutta tai heimoa ei voi määrittää haploryhmien avulla, koska ”puhdasta” ihmisryhmää ei ole juuri missään.  Kukin kansanryhmä koostuu aina muutamasta päähaploryhmästä (kuten Suomessa N3, I1a, R1a1 ja R1b) ja monista pienryhmistä. 

Locus (sijaintitunnus) on henkilön testitulosten DYS-markkerin yleisyysanalyysin perusteella määräytyvä sijainti (järjestys 1-n) testituloksissa, mikä vaihtelee henkilöittäin vaikka haploryhmä on sama.  Valtaosa ao pääryhmän (kuten N tai I) sisäisen kehityksen tarkastelussa käytetyistä markkereista löytyy parinkymmenen ensimmäisen joukossa.

Maps on karttakuvaus tutkittujen henkilöiden ilmoittamista esi-isien kotipaikoista.  Tämä on hyvin karkeaa tietoa, useimmat osaavat kertoa vain muutamia sukupolvia taaksepäin, enintään kymmenkunta.  Lippukartta kertookin lähinnä vain, mihin ao sukuhaara oli vaeltanut 3-10 sukupolvea sitten (amerikkalaisista monet eivät tiedä sukunsa lähtömaatakaan).  Yli 25 markkerin tuloksia on kuitenkin niin vähän, että lippujen olemassaolo eri puolilla maailmaa on lähinnä vain sattumaa.

Markkeriksi kutsutaan DYS-tyyppiä (ja sen alleelia), mikä Y-kromosomin toistuvien DNA-jaksojen perusteella valikoituu yleisyysanalyysissä kunkin mieshenkilön tärkeimpien isälinjaa määrittelevien  DYSien joukkoon.  Erilaisillakin haploryhmillä on useimmiten osa samoja markkereita.  Markkerissa ei ole geenejä, joten niihin ei liity perinnöllisiä ominaisuuksia.  Täten markkerin ainoa ”tärkeysarvo” tulee sen määrittelyarvosta isälinja-analyysissä. 

Mutaation keskimääräinen todennäköisyys on keskimäärin noin 3/1000 yhtä markkeria kohti sukupolvessa, mutta keskimääräisyyskin vaihtelee satunnaisesti ainakin välillä 2-4/1000 eri DYS-tyypeillä.  Yksittäinen mutaatio on vielä enemmän satunnaissuure, joten yhden mutaation ero voi olla jo isän ja pojan välillä, mutta 12 markkerin tutkimuksessa yhdessä isälinjassa 10 prosenttia on vielä muuttumattomia noin 40 sukupolven jälkeen ja 1 prosentti noin 70 sukupolven jälkeen.  Useamman markkerin tutkimuksessa näkyy mutaatioita useammin ja yhteishajonnassa sattuman vaikutus tasoittuu voimakkaasti.  Täten erottelukyky paranee vahvasti; 25 markkerilla 10 prosenttia on muuttumattomia noin 12 sukupolven jälkeen ja vain 1 prosentti on muuttumattomia 25 sukupolven jälkeen.  Vielä suuremmilla markkerimäärillä (kuten DNA67) voidaan mutaatioiden määrän perusteella arvioida jo haarautuman ajankohdan suuruusluokkaa sukupolvina. 

Recent ancestral origins kertoo lippukarttaa vastaten missä maissa samaan tai läheiseen haploryhmään kuuluvia löytyy.  Tärkein indikaattori tässä taulukossa on saman haploryhmän prosentuaalinen osuus.  Mutaatioiden määrästä voi lisäksi hyvin karkeasti arvioida ao ”veljesryhmän” haarautumisaikaa kun markkerimäärä on vähintään 25.  Useimmiten paremman aika-arvion saa kuitenkin yleisestä asutuksen ja siirtolaisuuden kehittymishistoriasta, josta löytyy paljon pätevää kirjallisuutta.

Y-DNA matches (FamilyTree)kertoo ”osumat” muihin koetuloksiin eli henkilöt joilla on sama tai muutamalla erilaisella alleelilla poikkeava haploryhmä.   Kaikkien näiden kanssa on olemassa yhteinen esi-isä, mutta sukupolvien määrä tähän voi olla hyvinkin suuri.  Täysosumakin voi markkerimäärällä Y12 merkitä sukupolvia suuruusluokkaan yli 100 saakka, mutta määrällä Y25 yleensä alle 30 ja määrällä Y67 yleensä alle 10 sukupolvea.  Ajallista tarkkuutta haluttaessa markkereiden määrän lisäys on siten erittäin tehokas keino.  Hajontaa voidaan edelleen pienentää ottamalla molemmista vertailtavista ryhmistä 2-3 näytettä (mielellään kummankin keskenään mahdollisimman kaukaisista sukuhaaroista, koska vain ketjujen erillisyyden aika vähentää hajontaa). Todellisuudessa kaukanakin olevat suvut näyttävät olevan lähellä, jos yksilöiden mutaatiot ovat tuoneet heitä näennäisesti lähemmäksi toisiaan. 

Laatinut Martti T Määttänen