Veikko Ilmari Nevalainen

Kullankaivaja, kolmen repun mies


Veikko Nevalainen, Nipa Raumala ja Viktor Koski Puskunmutkan montulla

Veikko Ilmari Nevalainen (alias Kolmen repun mies), syntynyt Parikkalassa 20.08.1910, oli Pielisen seudun Nevalaisia kymmenennessä polvessa, katso Veikon esipolvikaavio.

Veikko tuli vallan suuresta perheestä. Hänen isänsä Lauri Nevalainen (s. 1847) oli kotoisin Nurmeksen Kuokkastensalmesta, ja oli muuttanut Parikkalaan vuonna 1895. Lauri oli avioitunut kahdesti ja saanut yhteensä 16 lasta, joista Veikko oli viimeisin ja vieläpä kaksosena syntynyt. Lauri kuoli Veikon ollessa vasta 8-vuotias. Hänen äitinsä Henriikka Hartikainen oli menehtynyt jo aiemmin v. 1915.

Veikko sai lisänimensä tullessaan Lemmenjoelle kultaryntäyksen alkuaikoina. Nimitys juontaa alkunsa siitä, kun Veikko juonsi tavaroitaan kolmessa repussa Kultahaminasta Hengenahdistuksen mäkeä. Veikko oli ennen kullankaivajaksi asettumistaan kierrellyt Lapissa aina Petsamoa myöten. Ensimmäiset kullanetsinnän kokeilunsa Veikko aloitti v. 1935. Ammatiksi kullanetsintä muuttui vasta kun Veikko meni Lemmenjoelle 1948. Aluksi hän kaivoi Kivikkopurolla, mutta siirtyi muutaman vuoden jälkeen Jäkälä-Äytsille, minne hän rakensi itselleen kämpän.

Veikon maja
Veikon maja
Veikko Nevalainen oli omissa piireissään varsin tunnettu ja arvostettu kultamies, joka vietti suuren osan elämästään Lemmenjoen kulta-alueella 1950-1970 luvuilla. Hän oli yksi niitä "'elinikäisiä", jotka asuivat kulta-alueella ympäri vuoden. Vuosikymmenten kuluessa hän saavutti tunnustetun aseman kullankaivajien, Lapin kullan historiaa tutkineiden tiedemiesten ja Lapin luontoa tutkineiden luonnontutkijoiden taholla. Lukuisille vaeltajille ja "turisteille" hän tuli tutuksi tietorikkaana ja avuliaana opastajana.

Lukuisat ovat ne Lapin kulkijat, jotka saivat häneltä apua tarvitessaan. Hyvin monissa Lapin kullan historiaa käsittelevissä teoksissa on kuvia, mainintoja, jopa kokonaisia lukuja Veikko Nevalaisesta. Hänen luonteensa oli ilmeisesti systemaattinen ja järjestystä rakastava - sen osoitti hänen kämppänsä ja sen ympäristön siisteys ja selkeä toiminnan järjestelmällisyys.

Veikko oli tunnettu luonnontieteellisistä harrastuksistaan ja vuosien kuluessa hän teki laajalti havaintoja mm. lintujen muutosta, esiintymistiheydestä jne. Näistä havainnoistaan hän oli kirjeenvaihdossa sekä suomalaisten että ulkomaisten tutkijoiden kanssa. Hän hankki jopa englannin kielen taidon voidakseen hoitaa kirjeenvaihtonsa myös ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa! Hänen kämppänsä ikkunalla kasvoi etelän ruukkukasveja ja piha-alueella oli sekä kasvimaa, että kukkamaa. Kasveista monet olivat varsin eksoottisia niin pohjoisella seudulla.

Veikolle tapahtui kerran kultamaitten ihmeellisin ja aina tähän asti vertaansa vailla oleva kokemus.  Ensi lumien jo sataessa Veikko oli valmistautumassa viettämään rauhaisaa talvea kämpällään Jäkälä-Äytsillä, kun kämpän ovi aukeaa, ja sisään vyöryy tukevatekoinen nuorenpuoleinen naishenkilö. Neitosen vähentäessä vaatteitaan Veikko tekee yllättävän havainnon, tuon neitosen tukevuus ei olekaan ihan tavallista laatua. Olihan Veikko ennenkin nähnyt naisia tuossa tilassa, ja hän päätteli väestön lisäystä olevan tulossa millä hetkellä tahansa.

Nopea arviointi tilanteesta johti siihen tulokseen, että hänen oli kylmästi alistuttava kohtaloon ja ryhdyttävä valmistelemaan synnytystä. Ensiksikin: ulkona satoi jatkuvasti lunta ja suksiakaan ei ollut kuin yhdet, toiseksi: hän ei voinut lähteä puhelimeenkaan hiihtämään, sillä synnytys voisi alkaa millä hetkellä tahansa. Mahdottomalta tuntui myös ajatus, että hän olisi lähtenyt vetämään neitosta kelkalla kolmekymmentä kilometriä lähimpään Lapin taloon. Tuleva kansalainen saattaisi hyvinkin varmasti kuolla pakkaseen tuolla taipaleella.

Niinpä Veikko ryhtyi ensi töikseen huolehtimaan tulevan kansalaisen maallisista huolista: rakensi poronnahkoilla vuoratun kopan ja syötti tulevaa äitiä maitopulverilla. Neitonen oli ensisynnyttäjä ja niinpä Veikon piti laittaa hänetkin synnytyskuntoon.

Kaikki hommat olivat tip-top kunnossa, oli vesikattilat ja pesupaljut valmiina, oli leuku hiottu teräväksi ja niinpä sitten eräänä yönä poltot alkoivat. Jälkeenpäin Veikko kehui kavereilleen, että se oli ihan sellainen tavallinen synnytys, ikään kuin hän olisi ollut ammattikätilö jo pitemmän aikaa.

Pari päivää tarkkailtuaan äidin ja potran pojan vointia, laittoi Veikko kaiken tarvittavan äidin käden ulottuville ja nousi aamulla varhain suksilleen. Illan hämärtyessä hän vihdoin pääsi puhelimen kampeen ja sai lääkärin kiinni. Tämä hälytti Ivalon rajavartioston helikopterin ja terveyssisaren, Lehtimäen Railin, joka oli kiertänyt koko kulta-alueen, oppaaksi lentäjälle.

Niin saivat äiti ja lapsi, joka myöhemmin kastettiin Oulaksi, kyydin sairaalaan. Muutaman päivän tarkkailun jälkeen he pääsivät matkustamaan kotiinsa Helsinkiin.

Veikko NevalainenKun Veikko myöhemmin kertoi tuosta tapauksesta, kuulosti ihan siltä, että Veikko muisteli haikeudella noita päiviä kämpällään eikä olisi pannut pahakseen, vaikka tapaus olisi joskus uusiutunut. Ainutlaatuinen tapahtuma oli jättänyt Veikon mieleen lähtemättömän jäljen, naimaton ja lapseton kun oli.

Veikko Nevalainen saavutti vakaan aseman kultamiesten keskuudessa. Niinpä hänet nimettiin Lemmenjoen kultamiesten vanhimmaksi. Tässä asemassa hän ehti olla vain vajaat kaksi viikkoa, kun hän saavutti matkansa pään kämpällään. Hänen kämppänsä syttyi palamaan ja hän kuoli tässä palossa v.1978. Veikko oli silloin jo 68 vuotta vanha ja oli ajatellut vetäytyä eläkepäiviä viettämään Inarin kirkonkylästä hankkimaansa yhden huoneen mökkiin.

Veikko on haudattu Inarin hautausmaalle kultamiesten hauta-alueelle. Suomen Kullankaivajien Liitto on pystyttänyt hänen kuolinpaikalleen muistokiven ja aidannut alueen pysyväksi muistoksi Veikko Nevalaisesta.


 
Veikon muistomerkki Jäkälä-Äytsillä
Veikon hautakivi Inarin hautausmaalla


Lähdeteokset:

  • Vijo Mäkipuro: Lapin kultaa, Tammi, Helsinki 1951
  • Viljo Mäkipuro: Lemmenjoen kultasatu, Kirjapaino osakeyhtiö Kaleva, Oulu 1965
  • Viljo Mäkipuro: Kulta Lappia ja kullankaivajia, WSOY Porvoo 1975
  • Seppo J.Partanen: Lapin kultamaat, Suomen Matkailuliitto rt.K.J.Gummerus, Jyväskylä 1983
  • Arvo Ruonaniemi: Hikihippuja kultamailta, Karisto Oy, Hämeenlinna 1989
  • Arvo Ruonaniemi: Kultaa ja kohtaloita, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Tapio Nevalaisen sp-viesti
  • Esko Lappi, Lieksasta on lähettänyt ottamansa kuvan